Ukrainan niin sanottuja rauhanneuvotteluita on kohta käyty vuosi Donaldin ollessa Yhdysvaltojen maaherrana. Diiliä ei silti Abu Dhabissakaan viime viikolla syntynyt, vaikka Yhdysvaltain johdon näkemyksen mukaan Vladimir Putin on pyrkimyksissään rehellinen ja valmis rauhaan.

Tällä viikolla neuvottelijoiden pitäisi tavata Yhdysvaltain Miamissa jollain kokoonpanolla. Ukrainan mukaan Yhdysvallat on ilmaissut haluavansa saada sodan päättymään viimeistään kesään mennessä.

Lähtökohdat sovulle eivät ole vielä kaksiset. Venäjän johdon mielestä heidät pitäisi palkita siitä, että maa suostuu lopettamaan aloittamansa sotimisen. Kreml haluaa kasvot säilyttävän ”voiton” eli jotain sellaista, jonka voi esittää omalle kansalle kaikkien uhrausten arvoisena saavutuksena. Pakotteiden purkaminen voisi sitä olla.

Ukraina taas ei halua tehdä tulitaukoa siten, että Venäjä saisi rauhanehdoissa palkintona haltuunsa sellaista maaperää ja omistuksia, jota se ei ole vuosikausien sotimisella kyennyt valtaamaan.

VENÄJÄN neuvottelijat syyttivät viime viikolla Euroopan maita rauhanprosessin häiritsemisestä ja vaikutusyrityksistä.

Tavallaan on eurooppalaisten itsetunnolle hyvä asia, jos Venäjä nyt valittaa EU:n häiritsevän neuvotteluita. Tähän asti Euroopan konkreettiset vastatoimet eivät ole kovin paljon venäläisiä haitanneet.

EU on yrittänyt rajoittaa Venäjän tulo- ja rahavirtoja, mutta se tepsii hitaasti ja pakotteiden kiertämiseen halukkaita välittäjämaita löytyy maailmalta aina riittävästi.

Muskeleitakaan ei oikein vielä ole: uskottavien omien sotilaallisten kykyjen luominen on toistaiseksi monessa EU-maassa jäänyt ”aloittamista vaille valmis” -asteelle.

Enemmän vaikutusta on ehkä ollut eurooppalaispäättäjien psykologisella työllä Yhdysvaltain asenteiden kääntämiseksi ja Venäjän peleistä varoittamiseksi.

TEIMMEPÄ lännessä mitä tahansa, nyt luulisi jo olevan kaikille selvää, ettei Venäjä halua rauhaa pelkän rauhantahtoisuutensa takia. Siitä emme ole nähneet yhtään merkkiä.

Venäjä on painostanut Ukrainaa tekemällä viime päiviin asti ilmaiskuja Kiovaan ja Ukrainan energiainfraan. Siviiliasutuksen sähköntuotannossa ja -jakelussa on ollut eri puolilla Ukrainaa pitkiäkin taukoja, samaan aikaan kovan pakkassään kanssa.

Tämä on siviiliväestön terrorisointia sillä toiveella, että Ukrainan kansa lakkaisi tukemasta puolustustaistelua.

Siviilien massapommitukset eivät yleensä ole tällaisessa onnistuneet, päinvastoin: hyökkääjän sotarikokset tuppaavat vain lisäämään kostonhalua ja puolustustahtoa.

Vähitellen tämänkin talven selkä alkaa taittua, ja venäläisten pakkasterrorin aikaikkuna sulkeutuu. Mitä sen jälkeen, jos edes ukrainalaisten jäädyttäminen ei tuokaan Kremlille mieluisaa ratkaisua?

Kumpikaan sotijaosapuoli ei ole rintamalla nyt vahvoilla, mutta Ukraina on silti tulevaisuuden kannalta vähemmän synkässä tilanteessa kuin Venäjä.

Ukrainan kansalla nimittäin on selkeitä mahdollisuuksia ja tulevaisuudennäkymiä. Ei vahvoja, mutta kuitenkin. Tie Eurooppaan ja läntiseen yhteisöön on Ukrainalle auki, ja jossain vaiheessa jälleenrakentaminenkin pääsee alkuun.

Venäjä on luonut maabrändikseen kansainvälisen hylkiön roolin, eikä sen tekemiin sopimuksiin voi vuosikymmeniin uskoa.

SOTAVÄSYMYSTÄ ja turhautumista Ukrainassa näkyy, se on selvää ja inhimillistä kaikkien koettelemusten jälkeen.

Me Suomessa olemme kuitenkin selvinneet tästä eurooppalaisesta sodasta turvallisesti sivustakatsojina – ja ilman koteihimme paleltumista – joten ainakaan meidän ei pitäisi nyt luovuttaa.

Toivon, että suomalaiset osoittavat kestävyytensä ja tukevat edelleen vapaaehtoisjärjestöjä, jotka vievät ja tuottavat monenlaista apua ukrainalaisille. Juuri nyt siellä tarvitaan lämpöä ja sähköä tuottavaa materiaalia. Ja rahalahjoituksetkin auttavat tätä tavoitetta.

Monet järjestöt ovat toimineet alueella koko suursodan ajan ja pääsääntöisesti vapaaehtoisvoimin. Ne ovat keränneet merkittäviä tukipaketteja Ukrainaan.

Pienelläkin auttajamaalla voi olla suuri paikallinen vaikutus. Osoitetulla tuella on oikeasti merkitystä: olemme puolellanne sodan tuomia kärsimyksiä vastaan.